57% Kingspanin käyttämästä energiasta oli peräisin uusiutuvista energialähteistä vuonna 2016

13 huhtikuuta 2017 Kingspan Insulation Oy
Infographic - NZE - LS - HR - No Text
  • Kingspan juhlii Net Zero Energy -välitavoitteen saavuttamista
  • Tavoitteen saavuttaminen 100%:sti vuoteen 2020 mennessä on aikataulussa
  • Kingspan Insulation Oy:n Kankaanpään tuotantolaitos käyttää jo 96% uusiutuvaa energiaa

Kingspan on maailman johtava korkean suorituskyvyn eristeiden ja rakennusjärjestelmien toimittaja. Konsernilla on ilo ilmoittaa, että se on päässyt tavoitteeseensa tuottaa vähintään puolet sen kokonaisenergiankäytöstä uusiutuvista energianlähteistä vuoden 2016 loppuun mennessä.  

Vuonna 2016 Kingspanin käyttämästä energiasta uusiutuvan energian osuus oli kaikkiaan 57%, mikä tarkoittaa, että yhtiö on pysynyt vakaasti 2011 asettamassaan Net Zero Energy (NZE) -tavoitteessa, jonka mukaan yhtiön energiankulutuksen ympäristövaikutukset ovat nolla vuoteen 2020 mennessä.

Suomessa Kingspan Insulation Oy on onnistunut merkittävästi kasvattamaan uusiutuvan energian käyttöä hyödyntämällä tuulisähköä ja kaukolämpöä. Suurelta osin biopohjaisilla polttoaineilla tuotettua kaukolämpöä käytetään lämpöenergianlähteenä.

Maailmanlaajuisesti Kingspan-konserni soveltaa kolmea periaatetta energiajalanjäljen pienentämiseksi:
 

  • Säästää energiaa: Kingspanin energiatehokkuustoimet ovat vähentäneet yhtiön valaistus- ja lämmityskuluja yli 30% ja laskeneet hiili-intensiteettiä lähes nelinkertaisesti.
  • Tuottaa enemmän uusiutuvaa energiaa: Kingspanin paikan päällä tuottama uusiutuva energia on noussut vuoden 2012 6,6 GWh:sta 32,2 GWh:iin vuonna 2016 käyttämällä aurinko-, tuuli- ja biomassaenergiateknologioita. Paikan päällä tuotettu energia eri toimipisteissä maailmanlaajuisesti tuottaa nykyään 7,6% yhtiön koko energiankäytöstä, ja lisää hankkeita on työn alla. Esimerkiksi vuonna 2015 Irlannin suurin aurinkopaneelijärjestelmä asennettiin Portadownin tuotantolaitokselle, mikä tuottaa 30% tehtaan energiantarpeesta.
  • Ostaa enemmän uusiutuvaa energiaa: Kingspan on ryhtynyt toimenpiteisiin varmistaakseen, että uusiutuva energia hankitaan täysin sertifioiduista lähteistä, ellei sitä voida tuottaa paikan päällä. Vuonna 2016 kaikki Pohjois-Amerikan tuotantolaitoksissa käytetty sähkö hankittiin sertifioiduista uusiutuvista energialähteistä. Maailmanlaajuisesti vuonna 2016 konserni käytti 164,2 GWh uusiutuvaa sähköä, lähes kuusinkertainen lisäys vuodesta 2011 (vastaa 55m tonnia poltettua hiiltä).

Rakennusala tuottaa 30% maailman vuotuisista kasvihuonekaasupäästöistä ja sen osuus maailman energiankulutuksesta on 40%. Ellei hallitukset ja yritykset lisää toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma (UNEP) ennustaa niiden kaksinkertaistuvan seuraavien 20 vuoden aikana.

Kommentoidessaan 50%:n NZE -tavoitteen saavuttamista, Kingspan Insulation Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Pohjoismäki toteaa:

”Kingspan Insulation Nordics tiimi on tehnyt kovasti töitä yhtiön nettonollaenergiatavoitteen saavuttamiseksi. Olemme onnistuneet, koska jokainen liiketoimintayksikkö on tehnyt oman osuutensa ja pitää Kingspanin hiilijalanjäljen pienentämistä keskeisenä liiketoiminnan tavoitteena. Suomessa olemme erityisen ylpeitä, että olemme saavuttaneet Kankaanpään tuotantolaitoksella  tavoitteen jopa 96%:lla mm. käyttämällä tuulisähköä ja biopohjaisilla polttoaineilla tuotettua kaukolämpöä.”

Kingspanin toimitusjohtaja, Gene Murtagh, toteaa:

Double quote left Olemme erittäin tyytyväisiä ylittäessämme tavoitteemme saavuttamalla 57% uusiutuvan energian määrän vuonna 2016 pyrkimyksessämme Net Zero Energy -yhtiöksi vuoteen 2020 mennessä. Viisi vuotta sitten asetettu tavoitteemme on tuonut mukanaan useita etuja: kustannukset ovat pienentyneet, riippuvuus fossiilisista polttoaineista on vähentynyt ja liiketoimintamalli on osoittautunut toimivaksi menetelmissämme ja ratkaisuissamme. Ilman lisätoimia yrityssektorilta kasvihuonekaasupäästöt jatkavat nousuaan ja ilmaston lämpenemisestä tulee yhä suurempi uhka tuleville sukupolville. Double quote right
Kingspan on pystynyt saavuttamaan tavoitteensa, vähentämään yhtiön ympäristövaikutuksia, ja samalla kasvattamaan liiketoimintaansa ennätysvauhtia yritysostoin ja voimakkaan orgaanisen kasvun kautta.

Kingspan työllistää tällä hetkellä yli 10 000 ihmistä ja sillä on yli 90 tuotantolaitosta ympäri maailmaa. Kingspan Insulation Oy työllistää tällä hetkellä noin 60 henkilöä.

Kingspanin ympäristösaavutukset ovat saaneet tunnustusta yhtiön sijoituttua CDP:n (Climate Performance Leadership) parhaalle A-listalle ilmastonmuutoksen torjunnassa jo toisena vuonna peräkkäin.

Kingspan on ainoa Irlannissa listautunut pörssiyhtiö, joka on mukana  listalla. CDP tekee yhteistyötä  827 sijoittajan kanssa, käytössään 100 biljoonaa US-dollaria.

Kingspan on myös RE100:n jäsen. Liittymä kannustaa maailman vaikutusvaltaisimpia yhtiöitä käyttämään ainoastaan uusiutuvaa energiaa.


Kingspanin Net Zero Energy (NZE ) -strategiasta


Vuonna 2011 Kingspan sitoutui olemaan nettonollaenergiayhtiö vuoteen 2020 mennessä. Viiden vuoden aikana yhtiö on ylittänyt tavoitteensa 57%:n suorituksellaan vuonna 2016. Kingspan on onnistunut vähentämään hiili-intensiteettiään 26% ja valaistus- ja lämmityskulujaan yli 30%. Lisätietoa yhtiön nettonollaenergiapolitiikasta osoitteessa www.kingspan.com/group/what-we-do/sustainability/net-zero-energy

 

Lisätietoja antaa:

Ilkka Pohjoismäki, Kingspan Insulation Oy, +358 400 731 149; ilkka.pohjoismaki@kingspan.com

Doug Keatinge, +353 86 0374163; dkeatinge@murrayconsultants.ie
Infographic - NZE - LS - HR - No Text

Yhteystiedot

Kingspan Insulation Suomi

Kingspan Insulation Oy toimii koko Suomen alueella ja tuotteitamme myyvät hyvin varustetut rautakaupat ja rakennustarvikeliikkeet kautta maan. Asiakaspalvelustamme saat neuvontaa tehokkaasta lämmöneristämisestä ja tarkempaa tuotetietoa puhelimitse 0207 786 700 tai sähköpostitse info@kingspaneristeet.fi.

Hämeenkatu 13a A3

Tampere

33100

0207 786 700

Käytämme evästeitä verkkosivullamme www.kingspan.com. Jos haluatte lisätietoja käyttämistämme evästeistä tai muuttaa evästeasetuksianne, esimerkiksi kieltää tiettyjen evästeluokkien käytön, käykää sivulla Evästeitä koskeva lauseke ja asetukset.

Napsauttakaa "Hyväksy ja sulje" hyväksyäksenne evästeiden käytön verkkosivustolla. Jos ette napsauta Hyväksy ja sulje ja jatkatte tämän verkkosivuston käyttöä, oletamme teidän hyväksyvän evästeiden käytön.